keskiviikko 10. helmikuuta 2016

maanantai 8. helmikuuta 2016

maanantai 1. helmikuuta 2016

Sviitti


Suurin ja siistein tehtävä mitä meille annettiin Snow Villagessa oli suunnitella ja tehdä sviitti. Ideoita oli varmaan toistakymmentä, mutta päätettiin sitten toteuttaa tämä avaruus teemainen, koska semmoista ei kuulemma ole ennen ollut. Tää oli muutenki yks meidän lemppari suunnitelmista :) Toinen oli merenalainen sviitti, mutta siitä sitten saatiin inspiraatiota toiseen sviittiin, mitä me ei kyllä sitten tehty.
Ensin seinään piirrettiin tussilla ääriviivat ja siitä alettiin veistämään. Tämä oli aika vaikea tehdä, sillä siinä oli niin monta ulottuvuutta. Koko planeetta piti tehdä matalammaksi kuin kehän alaosa, joten veistämistä oli paljon.. Kuultiin sitten vähän liian myöhään, että pyöreissä muodoissa on se huono puoli, että ne huoneen painuessa kasaan menevät sitten littanoiksi.. olisi pitänyt tehdä ne vähän soikion mallisiksi.
Planeetan halkaisija oli muistaakseni 1,5m
Me ei ehditty tekemään sänkyä meidän sviittiin, mutta se hoidettiin hyvin sitten meidän lähdettyä. Tosi hieno sateliitti sänky :) 
   


Tuulian tekemä ufo
Sanin tekemä astronautti. Laitettiin myös valoja tuonne "tähdiksi".

Siinä se Saturnus sitten on :) Tässä näkyy myös, kuinka paremmalta se näyttääkään oikeassa, punaisessa valaistuksessa